Karaten historia

Karaten historia

Legendan mukaan intialainen munkki Bodhidharma saapui Kiinaan 500-luvulla ja asettui asumaan Shaolinin luostariin. Huomattuaan luostarin munkkien huonon kunnon, hän esitteli heille liikesarjan lihasten harjoittamiseksi. Liikesarjat muodostivat perustan kaikkien itämaisten taistelulajien synnylle. Taidot kehittyivät munkkien puolustaessa luostariaan rosvojen hyökkäyksiä vastaan. Okinawan saarelle muutti 1400-luvulla Kiinasta useita kiinalaisten aseettoman taistelun mestareita, jotka opettivat edelleen taitojaan saaren asukkaille. 1600-luvulla japanilaiset valloittivat saaren ja määräsivät asekiellon. Taistelutaitoja oli harjoiteltava salassa japanilaisilta valloittajilta, sillä niiden harjoittelu oli kielletty kuolemanrangaistuksen uhalla. Näin syntyi Okinawa-Te, nykyaikaisen karaten esimuoto. 1900-luvun alussa japanilaisten suhtautuminen Okinawaan muuttui. Okinawa-Te, jota siihen asti oli harjoiteltu salassa, saatiin liitettyä jopa kouluopetukseen, tarkoituksenaan kehittää oppilaiden mieltä ja fyysistä terveyttä.

Nykyaikaisen karaten ja Shotokan-tyylisuunnan kehittäjä Sensei Gichin Funakoshi kutsuttiin vuonna 1922 Japaniin esittelemään taistelulajia, joka sai nimen karate, "kiinalainen käsi". Myöhemmin Sensei Funakoshi muutti kirjoitusmerkkiä siten, että karatea voitiin lukea "tyhjä käsi". Sensei Funakoshi painotti karatekan henkistä kehitystä lajin avulla. Hän kiteytti karaten filosofian lauseeseen "karatessa ei ole ensimmäistä hyökkäystä… karate ni sente nashi".
Kamppailulajien yhteisössä varsinkin Jigoro Kano, judon luoja, kerrotaan olleen niin vaikuttunut ja innokas oppimaan karatea, että Funakoshi Sensei päätti suostuttelujen jälkeen jäädä Japaniin opettamaan karatea. Näytökseksi alunperin suunniteltu matka olikin muodostuva elämäntehtäväksi Funakoshi Senseille, joka jäi matkan jälkeen pysyvästi Japaniin opettamaan ja tekemään karate-do:ta tunnetuksi. Myöhemmin myös useat muut tuon ajan okinawalaiset mestarit suuntasivat matkansa kohti Japania tekemään lajia tunnetuksi.

Pioneereina lajin maailmalle leviämisen osalta toimivat sekä japanilaiset emigrantit että miehittäjinä Japanissa budoa harrastaneet amerikkalaiset sotilaat. Harjoitelleet sotilaat veivät kotiinsa mukanaan tietoa ja taitoa judon, aikidon ja karaten harrastamisesta, jonka seurauksena ensimmäiset kutsut Yhdysvaltoihin suunnattavan lajiesittelyn ja opetuksen tiimoilta esitettiin japanilaisille budon mestareille 1950-luvun alkupuolella. Karatea maailmalla tunnetuksi tekivät edelleen 1950- ja 1960-luvuilla japanilaisten mestareiden Euroopassa ja Yhdysvalloissa järjestämät lajiesittelyt ja kurssit.

Suomeen karate levisi 60-luvun lopulla. Poriin laji saapui 1975 perulaissyntyisen Willy Ortizin mukana. Sensei Ortiz oli harjoitellut karatea New Yorkissa japanilaisten valmentajien johdolla ja hän oli saavuttanut siellä 2.danin mustan vyön (nykyään Ortizilla 7.dan). Sensei Ortiz perusti Porin Shotokan karate Dojon ja hän toimi myös seuran päävalmentajana toistakymmentä vuotta luoden porilaiselle karatelle vahvan pohjan.